Lehtikirjoituksiani


Zetor-veteraanin huoli ”kestääkö akku”

Rauli Keski-Patola on sydämeltään täysiverinen Zetor-mies.  81 vuotiaan karvialaisveteraanin  juttelua kuunnellessa vilistää häivähdys viisikymmenlukua nuoremman zetoristin silmissä.

Rauli osti K-mallin Zetorinsa Karvian Osuuskaupasta. Rahtikustannusten välttämiseksi Zetori haettiin naapurin, Lauri Patorannan kanssa ajamalla Porin Hankkijalta juhannusviikolla vuonna 1953. Zetorin ostoon oli saatu asutuslainaa pankista. Korko oli yksi prosentti.

– Tuolloin traktoreita ei ollut pitäjässä montaakaan. Samalla ostin Fiskarsin aurat ja Sampo-äkeen.  Aloitin kyntö- ja äestystöiden urakoinnin paikallisille viljelijöille, Rauli Keski-Patola kertoo.

Mies teki urakoista tarkat aikataulut.
– Pyrin aina pitämään niistä kiinni.

Tähän liittyy mielenkiintoinen tapaus jollaisista zetorimaailmassa on kuullut vain puhuttavan. Zetoria oli jo vuosia laitettu veivillä käymään, koska akku oli tullut tiensä päähän. Kuumat vetet koneeseen ja veivaamaan. Urakka-aikataulu painoi ja Rauli veivasi zetoria kuin separaattoria, tosin ilman tulosta. Tästä nuori mies kiivastui niin, että hakkasi veivillä zetorin nokan kuhmuille.

-Annoin sille selekään, hymyilee Rauli nyt, vuosikymmeniä myöhemmin. Silloin tapaus ei liiemmin naurattanut. Mutta eipä se Zetorikaan siitä käynnistynyt.

Kun  Raulin Zetorilla oli ajettu taskukellokirjanpidon mukaan 7000 tuntia, traktoriin uusittiin perään toinen suurista hammaspyöristä. Remontti tehtiin Iltasen pellolla ja päivä oli helatorstai. Muuten Zetori oli kestänyt erinomaisesti. Märkien ja lähteisten suomaiden urakointiin Zetoriin rakennettiin levikepyörät koivulankuista raudoittamalla. Tuohon aikaan piti itse tehdä ja keksiä erilaiset apuvälineet.

Raulin Zetori koki niin monen muun Zetorin kohtalon, kun se oli aikansa isäntäänsä hyvin palvellut, se ajettiin sulattoon. Kuhmuisella etupellillä oli kuitenkin tunnearvoa ja se on muistuttamassa Zetorin selkäsaunasta jälkipolviakin.

Karvialaisessa palvelutalossa asuva Rauli Keski-Patola muisteli Zetoria mielellään. Yksi toive miehellä oli, kun vielä joskus saisi kuulla Zetorin säksätystä. Asia oli helppo järjestää nykytekniikan avulla. Kun Rauli kuuli matkapuhelimestani Zetorin starttausta jä käynnistystä, hän tokaisi ”kestääkö akku”. Ikuinen Zetor- miehen huoli. 


Suomen 5000.s Zetor

On lämmin keskikesän yö vuonna 1955. Zetorin moottorin tasaisen ripeä tsäkätys kuuluu kaukaa. Hiekkatieltä nouseva pölypilvi kertoo tulijoiden suunnan. Zetor hohtaa uutuuttaan. Kyydissä miehiä on kaksi, molemmilla puku päällä ja solmio kaulassa. Toinen istuu nostolaitteissa olevan tarvikelaatikon päällä. Ohjaimissa on jäntevä, kolmen sotavuoden karaisema nuorimies. Hän puristaa tiukasti ohjauspyörää ja katsoo zetorin valokiilojen lakaisemaa soratietä. Ajatukset ovat kodissa ja perheen toimeentulossa. Vihdoinkin unelmasta on tullut totta, on oma traktori. Kolmensadan kilometrin matka ajettiin hiljakseen sorateitä pitkin. Niin kiire on kotiin, ettei matkalla pysähdytä kuin kerran tankkaamaan. Se tapahtuu Tampereella. Siitä ajellaan pysähtymättä kotiin Lavian Niemenkylälle.

Toinen miehistä oli 33 vuotias Viljo Teerikoski. Nykyisin 87 vuotias sotaveteraani viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviä Lavian keskustassa vaimonsa kanssa idyllisessä rintamamiestalossa. Kunto on ikään nähden hyvä, elämänasenne positiivinen ja kädenpuristus edelleen luja. Sodan jälkeen Viljo viljeli tilaa Lavian Niemenkylän Nisukoskella, jossa peltoa oli kuusi hehtaaria. Tila oli pieni ja lisäansioiden tarve suuri. Lisäansioita varten Viljo osti kenttäsirkelin ja 10-12 hevosvoiman Wickström -maamoottorin sitä pyörittämään. Viljo teki rahtisahausta, mutta osoittautui, että maamoottori oli hieman voimaton sirkelin pyörittämiseen. Traktori hoitaisi homman paremmin ja sillä voisi tehdä myös maatöitä, näin mies oli sen mielessään ajatellut. Haave toteutui, kun Viljo meni Lavian Hankkijalle mielessään Massey Ferguson, koska se hänen mielestään oli hyvä traktori. Hankkijan johtaja sai miehen mielen muuttumaan.

Myyjän mukaan Zetor oli käyttökelpoisempi Viljon tarpeisiin, ja sen sai heti hyllystä. Myyjä vakuutti, että vaikka Zetor tilattaisiin maahantuojalta, ei sitä ole pakko ottaa. Olihan siinä miettimistä, mutta traktorille oli kuitenkin tarvetta, oli sen merkki sitten Ferguson tai Zetor. Niin Zetori tilattiin. Siihen mennessä Zetoreita oli myyty Suomessa muutama tuhat, itse asiassa Viljon ostama yksilö oli viidestuhannes Suomeen tuotu Zetor. Maahantuoja järjesti Helsingissä juhlavan luovutustilaisuuden. Omistajaa pyydettiin ystävällisesti noutamaan traktori Helsingistä. Zetorin ostosta olikin näin tullut vähän monimutkaisempi asia. Kaveriksi traktoria noutamaan Viljo sai Riihon kylästä kotoisin olevan naapurin pojan. Miehet menivät linja-autolla Poriin ja sieltä junalla Helsinkiin. Takaisin tultiin sitten traktorilla.

Kukaan ei saanut konetta, ennenkuin Viljo oli saanut omansa Luovutustilaisuus oli Malmin lentokentällä. Siellä oli maahantulleita ensimmäisiä vihreitä Zetor traktoreita rivissä 500 kappaletta. -Traktorin hakijoita oli paikalle tullut runsaasti, mutta kenellekään ei luovutettu ensimmäistäkään konetta, ennen kuin me olimme paikalla ja saimme omamme. Maahantuoja halusi näin kunnioittaa sitä, että minun traktorini oli se viidestuhannes Zetori Suomessa, kertoo Viljo Teerikoski. Luovutustilaisuudessa hänelle annettiin böömiläinen kristallimalja. Sen hän joutui antamaan takaisin, koska maahantuojalle oli tehtaalta luvattu tilaisuutta varten signeerattu maljakko, se vain ei ollut ehtinyt perille ajoissa. Juhlavan luovutustilaisuuden jälkeen maahantuojalla oli juhlat Helsingissä. Niihin kekkereihin Viljo tietysti itseoikeutetusti kutsuttiin.

– Juhliin en lähtenyt, totesin naapurille, että eiköhän me lähdetä ajelemaan kotiin, sanoo Viljo Teerikoski.

Kristallimaljakon Viljo Teerikoski sai kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1957. Silloin turkulaiselle Erkki Matilaiselle luovutettiin Malmin kentällä 10.000.s suomeen tuotu Zetor. Viljo Teerikoski sai kutsun tuohon tilaisuuteen. Vasta siinä yhteydessä hän sai oman signeeratun kristallimaljakon.

Zetori on edelleen olemassa Koskaan Viljo Teerikoski ei joutunut katumaan sitä, että oli hankkinut Zetorin. Se oli juuri hänen tarpeisiinsa sopiva pikkutraktori ja se oli moneen kertaan tienannut hintansa jo sinä aikana, kun Fergusonia olisi pitänyt kaupasta odotella. Zetor oli ahkerassa käytössä. Yöt Viljo teki sillä rahtihommia, käänsi ihmisten peltoja ja päivisin sen sätkätys tahditti puutavaran käsittelyä. Myöhemmin tilalle ostettiin vielä toinen samanlaisen traktori, mutta sen hankinta oli huomattavasti helpompi, sillä sen Viljo osti käytettynä. Zetorit olivat pientilalla Nisukoskella käytössä loppuun asti, eli vasta kun Viljo 14 vuotta sitten myi maatilan pois, hän luopui zetoreista. Suomen viidestuhannes Zetor säksättää edelleen, se on maatilan nykyisen omistajan pojan ilona Hämeenlinnan Hattulassa.


Zetor-maahantuontihuollossa töissä 1957

Sammaalainen Seppo Leppäkoski on elämänsä aikana ollut monen toimen mies. Ikää miehellä on kahdeksankymmentä vuotta, mutta muisti pelaa edelleen partaveitsen lailla. Syksyllä 1956 hän meni töihin Valtion maatalouskoneiden tutkimuskeskukseen (Vakola) Hyvinkäälle. Tehtävänä oli testata erilaisia työkoneita ja moottoriajoneuvoja, mitä sitten testattavaksi tuotiinkin. Palkka oli kuitenkin kehnonlainen ja kun kevät-talvella 1957 tuli tieto, että Hankkijan keskuskorjaamolle Malmille tarvittaisiin Zetorin maahantuontihuoltoon päteviä miehiä, oli päätös varsin nopeasti tehty. Palkkakin oli hieman parempi ja lisänä yksi ilmainen ateria päivässä.

Zetorit tulivat laivassa kansilastina Tsekkoslovakiasta Helsinkiin. Kevät-talvinen hyytävä viima sateineen oli jäädyttänyt zetorit niin, että ne täytyi vetää latanaan kuorma-autojen lavalta alas, kun pyörät eivät pyörineet, kertoo Seppo Leppäkoski

– Akut zetoreista otettiin pois ja lastattiin takakauhaan, joka oli vanerikopillisessa ruskeassa K-mallin zetorissa. Sillä akut rahdattiin keskuskorjaamon vinttisiltaa yläkertaan. Siellä kumipukuun pukeutunut työntekijä hapotti ja latasi akut. Sen jälkeen hän palautti ne alakertaan paikalleen asennettaviksi.
– Tehtäväni oli olla alakerran huoltojoukoissa, jossa varsinaiselle traktorille tehtiin maahantuontihuolto. Minun porukkani katsasti traktorin toiminnallisen puolen ja rasvasi sen. Toinen joukkio vaihtoi koneeseen kaikki nesteet, kertoo Leppäkoski. Mitään suurempia vikoja ei Zetoreissa ollut, lähinnä jarrujen tasausta. Joskus sulakkeet eivät kestäneet, vian paikallistamiseen käytettiin hyvin yksinkertaista menetelmää. Sulakkeen tilalle pala rautanaulaa ja jostain alkoi savu nousta, vika oli siellä. Yleensä jarruvalokytkimessä.
– Ylitöitä tehtiin kovasti, usein puolille öin ja urakkatahdilla, traktorit lähtivät välittömästi maakuntaan huollon jälkeen. Yhtään niitä ei keritty varastoimaan, päättää Leppäkoski

Historian valossa tuo on ollut varsin ymmärrettävää, tuotiinhan kevät-töille 1957 historian suurin määrä 25 zetoreita. Osan ajasta Seppo Leppäkoski esitteli Uusimaalaisille isännille telamallista Zetor 25 A traktoria, jossa oli metsätyövarustus, Muko tai Rekord vinssi. Myöhemmin keväällä ennen Juhannusta koittivatkin sitten uudet haasteet, Leppäkoski löysi itsensä Jawan ohjaimista, matkalla Rautaniemen kouluun tekemään opettajan viransijaisuutta


B.M.W on moottorien aatelia

Puusepän koulutuksen saanut Aimo Ikävalko on tehnyt elämäntyönsä maanviljelijänä Punkalaitumen Haviokoskella. Rakkaus vanhoihin maamoottoreihin syttyi jo varhain, kun syntymäkotiin ostettiin vuonna 1942 B.M.W. 5 – 6 hp. Moottori ostettiin uutena Forssasta Suomen Maanviljelijöiden kaupasta. Toisella kymmenellä oleva Aimon velipoika kulki moottorin mukana kylällä puimassa Kuulasytytyksellä toimiva B.M.W kaksitahtidiesel oli ainoita moottoreita, joita sai polttoainepulan vaivaamina sotavuosina käyttää. Haviokoskella B.M.W oli ahkerassa käytössä. Maamoottoreista muodostui perinnemiehelle harrastus, kun B.M.W oli pelastettava ajan hampaalta. Remonttiin perehdyttiin huolella, entisöinti tehtiin suurella sydämellä. Ikävalkon mukaan B.M.W kaksitahtidiesel on maamoottorien aatelia. Vähäkulutuksisen ja toimintavarman kaksitahtimoottorin tunnistaa jo kaukaa plutkuttavasta äänestä. Ensiesittelyn remontoitu moottori sai Punkalaitumen Ajopelipäivillä 1991. Siellä se pyöritti pärehöylää. Tästä tapahtumasta, varsin pienestä ja vaatimattomasta, sai alkunsa nykyinen Kaikkien aikojen Maatalousnäyttely Punkalaitumen Yli-Kirralla.

Vuosittain heinäkuussa järjestettävä tapahtuma kerää satoja ja taas satoja vieraita nostalgisen tunnelman pariin. Maamoottorimestari Aimo Ikävalko on Maatalousnäyttelyn kantavia voimia. Tapahtuman aikana maamoottorit sytkyttävät ja yleisö pääsee nauttimaan kaikin aistein vanhasta tunnelmasta.

Muutkin moottorit saaneet uuden elämän Aimo Ikävalko on entisöinyt lukuisia maamoottoreita. Uusia projekteja on koko ajan tulossa. Ainakin yksi B.M.W ja Wickström odottavat uutta elämää. Tietotaitoaan Aimo on jakanut auliisti muillekin. Perinnemies on myös palannut harrastuksen muodossa nuoruuden ammattinsa pariin.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen kiinnostunut perinteisestä rakentamisesta ja käsillä tekemisestä. Näitä asioita Aimo Ikävalko on voinut harrastaa kotipajassa. Myös Rutajärven mökin kunnostus on pitänyt miehen kiinni perinteisessä puurakentamisessa.

– Mökkisaunan pukuhuoneen hirsiset massiivipaneelit on piilukirveellä omin käsin veistetty ja naulat itse taottu, kertoo Aimo Ikävalko


Vieläkin ostaisin Zetorin

Aulis Ääri, maanviljelijä Punkalaitumen Kanteenmaan kylästä muistelee lämmöllä Zetor-traktoreitaan. Edullisen hinnan ja hyvän polttoaine-talouden omaavan traktorin saaminen oli viisikymmentäluvun ankeina aikoina suorastaan lottovoitto, myhäilee Aulis. Äären tilalla olikin Zetoreita peräti 3 kappaletta. Kaksi A-mallia vm-56 ja- 57 ja yksi K-malli vm-53. Pitäjän nimismieskin ihmetteli ääneen, miten talossa voi olla kolme traktoria.

Äären tilalla Punkalaitumella oli useita kymmeniä hehtaareita sokerijuurikasta ja punajuurta. Ne oli käsin nostettava ja kuljetettava pellon reunoille aumoihin. Lyhyiden ja märkien syksyjen johdosta nosto ja kuljetus piti tapahtua nopeasti. Siksi väkeä piti olla paljon ja traktoreita useampia.

Auliksen mukaan K-malli oli ylivoimainen märissä olosuhteissa. Sen korkeat ja kapeat pyörät löysivät nopeasti kovan maakerroksen pintaliejun alta. A-malli taasen oli omaa luokkaansa suuren nopeutensa vuoksi, kun ajettiin hiekkaa rakennuksille ja juurikasmaalle kasvun parantamiseksi. Erittäin vaikeissa olosuhteissa kärry oli kiinnitetty kahden metrin ketjulla traktoriin. Tuo kaksi metriä ikäänkuin otettiin vauhtia ja kärryä repäistiin eteenpäin. Tuli ne juurikkaat niinkin pellolta pois, muistelee Aulis.

Puhuttaessa isommista Zetoreista, Aulis tietää Paasikiven sahalla Punkalaitumen Suttilassa olleen 4 kappaletta Super-Zetoreita. Isoja väkeviä traktoreita. Niillä ajettiin valtavia tukkikuormia maakunnasta.

”Jo kaukaa kuului niiden ääni, kun ne tulivat kuormia vetäen. Kyllä siinä naiset raitilla väistyivät vilkkaasti tiensivuun , kun kuormat jyryyttelivät läpi Laitumen kirkonkylän” kertoo Aulis.

Aulis jäi sikatalouden harjoittamisesta eläkkeelle vuoden alkupuolella, kun ikääkin alkaa olla jo lähelle 80 vuotta. Äären konepajan toiminnassa hän on vielä täysillä mukana. Niin, ja uuden Zetorin kyllä vielä ostaisin, jos sellaisen vain saisi, sanoo Aulis.