Muistoja Karpaateilta osa 64. Siikarääki

Olen pitkän urani aikana hommannut monelle myös työpaikan. Yhdeksänkymmentä luvulla useammallekin, kun elettiin laman jälkeistä aikaa ja lopputilejä jaettiin urakalla. Porin seudulta nuoret reippaat autoilijat olivat saaneet lopputilin ja kääntyivät puoleeni. Sain heille järjestettyä työpaikan silloisen työantajan palvelukseen. Veljekset päättivät muistaa minua ja kutsuivat syksyllä siian kalastukseen yhdessä ystävänsä kera. Lähdimme Mäntyluodosta avomerelle, jossa verkot laskettiin illalla ja tarkoitus oli kokea ne seuraavana aamuna. Ajoimme ankkuriin pienen kallioisen saaren taakse. Vietimme veneessä iltaa pikkutunneille saakka. Tuuli oli noussut ja keikutteli ankkurissa ollutta venettä. Vene oli n. 10 metriä pitkä puupaatti varustettuna makuuosastolla. Väsymys alkoi painaa ja ja menin kelluntaliivit päällä torkuille, muut jäivät vielä tarinoimaan. Tuuli yltyi ja kuulin valveuneeni keskustelun ” On parempi, että lähdemme pikkuveneellä nostamaan verkot pois. Jää sinä Timo tänne veneelle.” Havahduin, kun kölin alta kuului karmea kolina ja vene kallistui ankarasti. Salamana syöksyin ulos makuuhytistä ja hyppäsin veneen takaosasta mereen, kun luulin veneen kaatuvan. Vettä olikin vain vyötärölle saakka. Ankkuriköysi oli katkennut ja vene killui takana olevasta kalanruotoraudasta vain hivenen kiven nokassa. Nostin kaksin käsin jaloillani ja vene luiskahti pois kiveltä. Samaan aikaan Timo käynnisti moottorin tietämättä missä olin ja veneen perä laskeutui alas. Kuin ihmeen kaupalla sain heilautettua itseni veneeseen. Myrsky pauhasi, moottori huusi täysillä ja veneestä oli sähköt kadonneet. Oli täydellinen pimeys. Timo huusi ”Veneen katolla oleva valonheitin on suorakytkennällä, yritä päästä siihen käsiksi ja vedä vivusta lamppu palamaan”. Kärppänä loikkasin katolle ja sain valonheittimen palamaan. Edessä näkyi suora kallioseinämä , huusin niin lujaa kuin jaksoin ” käännä kaikki oikeaan , muutoin rysähtää ja lujaa”. Kesti tovin ennen kuin löysimme verkon hakijat. Asiaa auttoi, että aamu oli alkanut sarastaa. Ankkuroiduimme lähelle satamaa aallonmurtajien taakse aamukahvin keittoon. Olihan jälleen reissu ja ennen kaikkea hengissä selvisin tuostakin..