Muistoja Karpaateilta osa 67. Oppia ikä kaikki

Oli aurinkoinen ilta elokuussa 1985. Seisoskelin jännittyneen oloisena Jouko Elevaaran omistaman Merikievarin terassilla. Ympärilläni oli toistakymmentä minulle täysin tuntematonta henkilöä. Olin  aloittanut pari viikkoa aikaisemmin nykyisessä ammatissani. Nämä ihmiset olivat hallinnon ihmisiä ja tulevaisuudessa kaikki minun asiakkaitani. Tilaisuudessa esimieheni esitteli minut ”tämmönen poika me nyt otettiin, katsotaan tuleeko siitä mitään”.

Työ lähti kuitenkin hyvin käyntiin, vaikkakin varsin pian opin, että en ollut eläinten liikuttelun maailmanmestari. Näin olin itse kuvitellut maalaistalon poikana. Kuljettajana ja oppi-isänä  oli minua muutaman vuoden vanhempi ammattilainen. Lihaksikas, rauhallinen jässikkä, jolta varsin nopeasti opin kaiken tarvittavan. Yhteistyömme olikin kuusi vuotta täysin saumatonta, eikä meillä koskaan ollut pienintäkään erimielisyyttä.

Meidän motto oli, että yhtään eläintä emme karkuun päästä. Tästä yksi tapaus muistuu mieleeni. Kesäaikaan kun lehmät tuohon aikaan olivat laitumella, niin teurasautoon laitettava jätettiin navettaan. Se tietysti kovasti kaipasi muiden joukkoon. Tällaisen kuljettamisessa autoon täytyi olla erittäin tarkkana. Varmuudella se pyrki karkuun. Huono vaihtoehto oli se, jos karja-auto jouduttiin jättämään kauas lastausovesta. Tässä kävi niin. Navetan sivua kuljetimme elopainoltaan 600-700 kg, pitkät koukkusarvet omaavaa eläintä ja kuja oli ahdas. Yhtäkkiä eläin ryntäsi kuin salama eteenpäin ja väistäessään kuljettajan kädestä köysi irtosi. Laitoin mahan alustani jalkoja täyteen ja navetan edustalla olevan nurmikon kohdalla syöksyin köyteen kiinni. Olin rähmällä köydessä kiinni ja elikko veti minua perässään läpi nurmikon ja marjapensaiden. Pihatielle tultaessa soraosuudella eläimen voimat loppuivat ja kuljettajakin pääsi naruun kiinni. Mottomme eli siis yhä.

Yhden kerran meiltä pääsi eläin karkuun, mutta siihen emme voineet itse vaikuttaa. Iso Hereford sonni näki ladossa valoa lautaseinän raoista ja käytännöllisesti katsoen käveli siitä lävitse.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© Zetoristi – Tietosuojaseloste – Wordpress kotisivut Helpotkotisivut.fi

Joskus 80-luvulla

A. Aallontie

Hei

Olen heinäseiväsaikaan syntynyt maalaistalon poika. Työurani olen tehnyt alkutuotannossa maataloustuottajien parissa. Olen saanut läheltä seurata maatalouden kehittymisen ja koneellistumisen. Vieraillut olen tuhansilla eri tuotantosuuntaa edustavilla maatiloilla koko suomen alueella. Pieneltä osalta olen saanut olla kehittämässä suomalaista eläintaloutta, joskus jopa ratkaisevana linkkinä. Vuosikymmenien varrella minulle on muodostunut tuttuja ja ystäviä lukematon määrä. Perheiden ilot ja surut ovat monesti olleet osa arkeani.

Halu kirjoittaa on ollut aina. Jo koulussa menestyin ainekirjoituksessa hyvin, mutta oikeinkirjoituksessa oli opettajan mielestä vakavia puutteita. Näitä puutteita on vieläkin, mutta katson ne kuitenkin kirjoittajan etuoikeuksiksi. Kirjoittaminen on tapa purkaa omia ajatuksia. Jotkut asiat huumorilla höystettynä, hieman liioiteltuna ja joskus tietysti provosoidakin pitää aavistuksen verran. Välillä tarinani ovat mielikuvitukseni tuotteita. Ne kuitenkin pyrin aina tekemään niin, että lukijani ne huomaa. Toivon, että viihdyt sivuillani ja blogieni parissa. Palaute on myös aina toivottavaa.

zetoristi.fi blogin kirjoittaja