25. elo, 2022

Kukkolankoski Tornio

Olen työssäni saanut tutustua lähestulkoon koko suomen maaseudun kirjoon. Viimeiset viisi vuotta on ollut kermana kakun päälle, kun olen saanut työskennellä aika ajoin pohjoisessa.  Tornio, Aavasaksa, Ranua, Posio, Pudasjärvi, Kuusamo jne ovat tulleet tutuiksi. Henkilökohtaisesti olen käynyt n 80 % siellä olevista asiakkaista.

Ihmiset ovat siellä välittömiä ja voisi jopa sanoa kiireettömiä. Etelän hömpötykset eivät järin heitä hetkauta. Kahvit tarjotaan melkein jokaisessa savussa ja juttu luistaa. Yksin en ole ollut, vaan lähinnä työkaverini tukena, kun hänen esimies olen. Hankintamme noilla seuduilla on ollut erittäin onnistunutta.

Jokaisella reisulla olen saanut tutustua pohjoiseen luontoon ja erilaisiin muihinkin elämäntapoihin. Tällä kertaa tuli tovi seurattua Tornionjoen Kukkolankoskella siian lippoamista. Puolen tunnin aikana kaksi miestä lipposivat puolen apulantasäkillistä siikaa. Todellista luonnontuotetta. Arvatenkin kalaa on runsaasti, kun sitä lippoamalla voi kalastaa.

Ymmärtämykseni pohjoista luontoa ja erilaisia elämäntapoja kohtaan ovat vahvistuneet. Etelän mies tulee kalastamaan huvikseen. Juopotteleee, mölyää ja rellestää ( ei tietysti jokainen). Se usein aiheuttaa varsin suurta ärtymystä paikallisessa väestössä. Tosin, turismi tietysti tuo kipeästi kaivattua rahaa.

Uusimmat kommentit

05.12 | 20:07

Viljo oli appiukkoni. Viljon saama Böömiläinen kristallimaljakko 5000.s Zetorista on meidän olohuoneen pöydällä !

22.08 | 12:06

Siinä saa taas katsella oman käden aikaansaannosta. Tosi hyvä tuli😊😉

31.07 | 08:11

Oletko Zetorimiehiä ? Raahea lukuunottamatta kaikki kerhot hiljaa. Vanhat tapahtumakalenterit. Onko Tyrväällä kyntökisoja tänä vuonna ?

13.06 | 05:58

Nyt sitte vain kaikille koneille kuski pukille ja siinä on komea letka seuraaville karvia päiville! 😁 😉

Jaa tämä sivu