15. elo, 2019

Aamutuimaan

Aamutuimaan ajelin palaveriin Forssaan. Tie käy yleensä vanhan asuinpaikkakuntani eli Sastamalan kautta. Poikkesin jopa aamukaffeella siellä. Paikallisessa leipomon myymälässä oli myös oma wiener-parlamentti koolla. Puheenaiheena oli suomalaisten heikko keihäsmenestys. Ennen oli paremmin,  jopa Neuvostoliiton Janis Lusis oli kova heittäjä.

Seuraavaksi vuorossa oli Putini ja Venäjän vientipakotteet. Siitä keskustelu johkaantui venäjän ja karjalan ihmisiin. Ovat kuulemma kelpoa ja mukavaa porukkaa. Johto vaan on perseestä. Minun oli jatkettava matkaa. Heillä varmaan jatkuu käsittely huomenna. Ei tarvita terapeuttia, kun asiat keskustellaan  ja jaetaan heti muillekin tutuille.

Tiestö ja kadut tuntuivat olevan Sastamalassa edelleen huonossa kunnossa. Roismalan kaksi kiertoliittymää ja niiden välinen tie olivat todella surkeassa kunnossa. Siellä ei katuja koskaan laitettu kokonaan asfaltoiden. Joka vuosi pieni pätkä surkeinta kohtaa ja senkin paikallinen lämpövoimayhtiö aina välittömästi katkaisi. Uuden asfaltin kohdalle tuli heti putkityö, joka sitten oli pari kolme kuukautta aidattuna. Talven sillä kohtaa oli töyssy. Keväällä sitä korjattiin, jotta kesälläkin oli töyssy.

Uusimmat kommentit

05.12 | 20:07

Viljo oli appiukkoni. Viljon saama Böömiläinen kristallimaljakko 5000.s Zetorista on meidän olohuoneen pöydällä !

22.08 | 12:06

Siinä saa taas katsella oman käden aikaansaannosta. Tosi hyvä tuli😊😉

31.07 | 08:11

Oletko Zetorimiehiä ? Raahea lukuunottamatta kaikki kerhot hiljaa. Vanhat tapahtumakalenterit. Onko Tyrväällä kyntökisoja tänä vuonna ?

13.06 | 05:58

Nyt sitte vain kaikille koneille kuski pukille ja siinä on komea letka seuraaville karvia päiville! 😁 😉

Jaa tämä sivu