3. kesä, 2012

Takaisin taisteluun

Disponibiliteetti päättyi ja vanhan sotaratsun on aika kaivaa jälleen taisteluvälineet ullakon kätköistä.

Jo useamman kerran elämässäni olen tehnyt rohkeita päätöksiä. Joskus joidenkin mielestä käsittämättömiä. Omasta mielestänikin joskus. Mutta, mutta... Ihminen urautuu helposti, tottuu tapoihinsa ja kangistuu kaavoihinsa. Elämää menee tasaisesti, kaikki hyvin, miksi muuttaa mitään ? Niin, miksi ihmeessä mennä muuttamaan mitään ?

Nykyinen maailma menee ja kehittyy nopeasti, siinä täytyy pysyä mukana. Jos haluaa kehittää itseään yksi tapa muiden joukossa on se, että tekee rohkeita päätöksiä. Vaihtaa kokonaan alaa, tai lähtee opintielle. Kuitenkin itseään täytyy ravistella, tehdä muutos. Jonkin loppu on aina uuden alku, eikä välttämättä huonon, vaikkakin uutta ja muutosta niin kovin pelkäämme. Kuitenkin myöhemmässä vaiheessa yleensä voi todeta ratkaisun onnistuneen. Edessä uudet haasteet ja uudet kujeet. Katsotaan kuinka äijän käy. 

Uusimmat kommentit

05.12 | 20:07

Viljo oli appiukkoni. Viljon saama Böömiläinen kristallimaljakko 5000.s Zetorista on meidän olohuoneen pöydällä !

22.08 | 12:06

Siinä saa taas katsella oman käden aikaansaannosta. Tosi hyvä tuli😊😉

31.07 | 08:11

Oletko Zetorimiehiä ? Raahea lukuunottamatta kaikki kerhot hiljaa. Vanhat tapahtumakalenterit. Onko Tyrväällä kyntökisoja tänä vuonna ?

13.06 | 05:58

Nyt sitte vain kaikille koneille kuski pukille ja siinä on komea letka seuraaville karvia päiville! 😁 😉

Jaa tämä sivu